Tiedonkeruuta vanhoillislestadiolaisten hoitokokouksista [IN FINNISH]

Kuulutko tai oletko aikaisemmin kuulunut vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen? Tai onko Sinulla muutoin kokemuksia vanhoillislestadiolaisuudesta?

Olen tekemässä tutkimusta ns. hoitokokouksista, joita järjestettiin liikkeen piirissä erityisesti 1970-luvun loppupuolella.

Kiinnostuksen kohteena ovat erityisesti ihmisten kokemukset hoitokokouksista; minkälaisia tunteita ne herättivät silloin ja millaisia tunteita ne ovat aiheuttaneet jälkeenpäin?

Tutkimuksen tarkoituksena ei ole selvittää niinkään tapahtumien täsmällistä kulkua, vaan ihmisten kokemusperäistä näkökulmaa asiaan. Kirjoituksissa toivotaan, että niissä kerrottaisiin tapahtumista, niihin liittyvistä muistokuvista ja tuntemuksista. Menneisyyden kokemusten ja tuntemusten lisäksi on kiinnostavaa, millaisia tunteita ne herättävät nykyään.

Kirjoituksia toivotaan niiltä, jotka ovat olleen tekemisissä jollakin tavalla asian kanssa, sekä niiltä, joihin hoitokokoukset ovat vaikuttaneet joko suoraan tai epäsuoraan. Jos olet liikkeen ulkopuolinen henkilö, millaisia kokemuksia Sinulla on ollut hoitokokouksista ulkopuolisin silmin?

Tutkimus kuuluu Suomen Akatemian rahoittamaan "Lestadionismi: Poliittinen teologia ja kansalaisuskonto maallistuvassa Suomessa" -tutkimushankkeeseen (hankenumero: 132693). Lapin yliopistoon sijoittuva tutkimushanke jatkuu vuoden 2012 loppuun asti.

Tutkimuksen toteuttaa dosentti Aini Linjakumpu Lapin yliopistosta. Kirjoitukset voi lähettää osoitteella: Aini Linjakumpu, Lapin yliopisto, PL 122, 96101 Rovaniemi. Kirjoituksia voi lähettää myös sähköpostilla osoitteeseen: hoitokokoukset ät ulapland piste fi. Asiaan liittyvät tiedustelut joko kirjeitse tai edellä mainitulla sähköpostilla.

Kirjoituksia toivotaan 30.6. mennessä. Kirjoitukset käsitellään ehdottoman luottamuksellisesti. Kirjoitukset voidaan toimittaa myös nimettöminä, mutta toivotaan, että niissä ilmenee kirjoittajan ikä, sukupuoli ja mahdollisesti myös asuinpaikka.

Aini

0 comments:

Post a Comment